
Samuli Putro valtaa jälleen elokuussa Festivaalin lavan ja Festivaali-kansan sydämet!
Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä, joka tuli alun perin tunnetuksi menestysyhtye Zen Cafén laulajana. Pian jo kaksikymmentä vuotta soolouraa luonut Putro on julkaissut kahdeksan sooloalbumia, kiertänyt Suomea lukuisilla kiertueilla sekä noteerattu niin vuoden miessolisti -Emmalla kuin arvostetulla Juha Vainio -palkinnolla.
Vaatimattomuudestaan sekä tavallisille ihmisille suunnatusta musiikistaan tunnetun Putron listaykköseksi noussut debyyttialbumi Elämä on juhla julkaistiin vuonna 2009. Vuonna 2012 julkaistu menestyslevy Tavalliset hautajaiset piti hallussaan Suomen albumilistan ykkössijaa peräti 19 viikkoa. Albumi sisältää myös kaikkien aikojen rakastetuimpien suomalaislaulujen joukkoon nousseen Olet puolisoni nyt -kappaleen.
Keväällä 2024 julkaistu Samuli Putron ja Ellinooran duetto ”Osuma” oli yksi vuoden soitetuimmista kappaleista.
Samuli Putron musiikki on ajatonta ja se puhuttelee sekä koskettaa yleisöä iästä riippumatta. Rakastetun muusikon viimeisin albumi, Viime yöltä, julkaistiin 2025.
